Hero
Author
Sinikka Tuomi
23.04.2024
Kiersimme Suomen tapaamassa muuta mediaa, tuloksena laajeneva yhteistyö
Suomalaisella uutismedialla on tismalleen samoja ongelmia rahoituspohjasta riippumatta. Voitaisiinko niitä ratkoa yhdessä? Tätä lähdimme kysymään eri puolille maata.

Perinteinen uutismedia kilpailee yhä enemmän maailmanlaajuisten jättiläisten kanssa. Sellaisten kuin Meta, Google, TikTok ja Apple, jotka yrittävät jotain aivan muuta kuin lisätä suomalaisten ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Voisivatko Yle ja kaupallinen uutismedia hyötyä toisistaan tekemällä enemmän yhteistyötä?

Ajatus Ylen ja kaupallisen uutismedian yhteistyöstä ei ole uusi. Yle News Labin tuottama Ylen vaalikone on jo pitkään ollut muidenkin käytössä, samoin vaalien tulospalvelu. Aluetoimitukset ovat järjestäneet yhdessä maakuntalehtien kanssa tapahtumia ja Ylen live-kuvaa valtiollisista tapahtumista, kuten presidentin virkaanastujaisista, on nähty myös muiden medioiden verkkopalveluissa. Ylen journalismin akatemia on avannut yleläisille tarkoitettuja koulutuksia maksutta myös muille journalisteille.

Uteliaisuutta ja innostusta

Siemen on siis valmiina, nyt on aika katsoa eteenpäin. Halusimme kuulla, mitä yhteistyöstä Ylen kanssa ajatellaan ja mitä se voisi olla. Kutsuimme alueellisen ja paikallisen uutismedian toimitusten johdon tapaamiseen yhdeksässä kaupungissa eri puolilla Suomea. Tapasimme satakunta päätoimittajaa, uutispäällikköä, toimituspäällikköä ja tuottajaa kaikkiaan 78 eri mediasta. Se tuli selväksi, että yhteistyö Ylen kanssa kiinnostaa.

Toiveiden ja ideoiden listasta tuli pitkä, mutta painotukset erottuvat selvästi. Eniten kaivataan yhteistyötä osaamisen ja tiedon jakamisessa sekä koulutuksessa. Näistä syntyi saman tien myös konkretiaa, josta ensimmäisenä esimerkkinä yhteinen toimitusten johdolle tarkoitettu tekoälypäivä toukokuussa. Ylen journalismin akatemia on jo lisännyt koulutustensa avaamista.

Yhteistyö on parasta paikan päällä

Suomessa on edelleen monipuolinen paikallismedia. Kaupunki- ja seutulehdet kuuluvat pitkälti konserneihin, mutta toimivat itsenäisesti. Ylen aluetoimitukset puolestaan kattavat koko maan. Mediatapaamiset osoittivat, että juuri alueellisessa ja paikallisessa yhteistyössä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia. Niitä ruvetaan nyt luomaan ja toteuttamaan verkostoissa, jotka tapaamisissa syntyivät pitkin Suomea. Yhteistyö sinänsä ei ole itsetarkoitus, vaan yleisön siitä saama hyöty. Odotettavissa on kiinnostavia erilaisia avauksia, jotka syntyvät kunkin alueen tarpeista.

Kilpailijoista kumppaneiksi

Tämän vuoden aikana Ylessä syntyy kaupallisen median yhteistyölle konsepti. Siinä määrittelemme Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan mediakumppanuuden ja tapamme toimia. Konsepti sisältää vakioituja yhteistyön muotoja, mutta myös määräaikaisia kehitysprojekteja ja reagoinneista syntyviä toteutuksia. Luovuuttamme rajoittavat mm. tekijänoikeudet ja kilpailulainsäädäntö, paljon voimme silti myös tehdä. Kilpailemme edelleen uutisissa ja sisällöissä, mutta olemassaoloamme haastavat ihan muut kuin kotimaiset kilpailijamme, siksi suomalaisen uutismedian kumppanuus on fiksua juuri nyt.