Hero
Kuva: Teemu Kiviniemi
Author
Aki Kekäläinen
26.11.2018
Haemme: Aikaansaaja, josta bardit laulavat tavernoissa
Yle News Labillä on haku päällä uudelle tekijälle!

Saatko asioita aikaiseksi? Monimutkaisia asioita, joita varten pitää tehdä taustatyöt huolella ja opetella uusia asioita oman mukavuusalueen ulkopuolella? Osaatko tehdä sen yhdessä erilaisten ihmisten kanssa niin, että saat heidät parhaimmilleen ja nauttimaan työstään?

Ai saat vai? No, todista se meille, niin saatat päästä hommiin Yle News Labiin. Tämä ei ole mikään ihan tavallinen työpaikka, joten emme etsi mitään ihan tavallisen hyvää aikaansaajaa™. Etsimme tosi hyvää. Siitä pitää olla jo kovan luokan näyttöä.

Mitä ne aikaansaajat meillä sitten tekee? Muuttaa upeita ideoita todellisuudeksi. Jotkut kutsuvat heitä projektipäälliköiksi, toiset tuoteomistajiksi ja kolmannet tuottajiksi. Me kutsumme heitä ensisijaisesti yhdeksi meistä, kun ei niin tykätä tiukasti roolittaa ihmisiä. Teemme asiat yhdessä, joten kaikkea ei tarvitse itse osata. Toiset meistä ovat erikoistuneet esimerkiksi koodaamiseen ja toiset käyttäjätutkimuksiin - sinun pitäisi olla erikoistunut raivaamaan esteitä onnistumisen tieltä.

Ei ole yhtä oikeaa muottia. Tekninen ymmärrys on plussaa, toisaalta käyttäjäkeskeisyys saattaa olla juuri sinun vahvuutesi. Tai vain ilmiömäinen kyky inspiroida muita ja pysyä positiivisena, vaikka vastoinkäymisille ei näy loppua. Ehkä olet todella hyvä ideoimaan. Mikään näistä ei ole välttämättömyys – meillä on jo kaikkea tätä valmiiksi. Tarvitsemme juuri oikean tyypin tiimiimme lisää, koska haluamme saada vielä enemmän aikaiseksi. Etenkin sellaista, joka puhuttelisi niitä alle kolmikymppisiä, joiden suhde Yleen ei ole kovin vahva.

Tulevat hommasi saattavat liittyä esimerkiksi Uutisvahtiin, robottijournalismiin, vaalikoneeseen, puheohjattaviin käyttöliittymiin, peleihin tai toimittajien työkaluihin. Varmasti ennemmin tai myöhemmin johonkin ideaan, jota ei ole vielä keksitty.

Vakuuta meidät! Miksi juuri sinä? Mitä olet jo saanut aikaiseksi ja miksi ne aikaansaannokset ovat niin kovia juttuja, että bardit laulavat saavutuksistasi ylistyksiä kotikuntasi tavernoissa?

Vakipaikka. Aloitus mahdollisimman pian. Laita työhakemuksesi ja raskauttava todistusaineisto viimeistään 10.12. mennessä Yle News Labin verkkokehityksen päällikölle & pääsuunnittelijalle Aki Kekäläiselle osoitteeseen aki.kekalainen@yle.fi.